SUOMI on The World Happiness -raportin (2023) mukaan onnellisin maa. Tämä oli jo kuudes kerta peräkkäin. Miksi meistä silti tuntuu, ettemme ole mitenkään erityisen onnellisia? Moni saattanee ajatella, ettei tutkimus voi mitenkään pitää paikkaansa.
Suomalaisten kansallinen piirre on itsensä kriittinen tarkkailu ja omaan napaan tuijottaminen. Vaikka ulkopuolinen maailma näkee meidät onnellisina ja menestyneinä, emme oikein osaa ottaa vastaan tätä positiivista palautetta. Suomessa asiat ovat päällisin puolin erinomaisesti: on korkea elintaso, hyvä terveydenhoito- ja koulutusjärjestelmä, sekä vähäinen korruptio.
Mutta puuttuuko elämästämme sisältö, tai paremminkin onko meillä liian vähän merkityksellisyyttä arjessamme? Onni on vain hetkellinen hyvän olon läikähdys, mutta merkityksellisyyteen keskittymällä voimme kokea todellisen tyytyväisyyden tunteen.
Elämän merkityksellisyyden löytäminen saattaa olla meille hankalaa. Yhteiskuntamme on hyvin suorituskeskeinen, ja yksilön arvo mitataan usein hänen saavutuksillaan. Tämä voi johtaa siihen, että ihminen hukkuu työhönsä ja unohtaa löytää merkityksen muista elämän asioista.
Merkityksellisyyden tunne syntyy siitä, kun meillä on mahdollisuus tehdä asioita, jotka ovat meille tärkeitä ja koemme olevamme osa suurempaa kokonaisuutta. Merkityksellisyyden kokemus syntyy usein myös yhteisöllisyyden kautta. Kun ihmisellä on yhteisö, johon hän kuuluu ja jossa kokee olevansa tärkeä osa, kokemus elämästä on merkityksellisempää. Mahatma Gandhillekin merkityksellinen elämä tarkoitti jonkin sellaisen hyvän tekemistä, jonka avulla toiset ihmiset pystyvät elämään paremmin.
Ystävällisyys ja toisten auttaminen ovat siis helppo keino lisätä omaa onnea ja merkityksen kokemusta. Jätetään some vähemmälle ja kohdataan ihminen aidosti. Olisiko tässä yksi tapa, jolla alkaisimme itsekin uskoa olevamme maailman onnellisin kansa, kaikilla mittareilla mitattuna?
Teksti julkaistu myös hs.fi https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009467070.html